Lara Croft

Lara Croft on Yhdistyneessä kuningaskunnassa luodun Tomb Raider -pelisarjan sankaritar. Pelien ohella Lara on seikkaillut myös Top Cow Productionsin sarjakuvissa, musiikkivideoissa sekä valkokankaalla Angelina Jolien esittämänä.

Lordi Henshingly Croftin tyttärenä Lara Croft kasvatettiin aristokratian suljetussa, tenniksenpeluun, palveluskunnan ja pienten koirien kansoittamassa maailmassa. Tämä kaikki kuitenkin muuttui, kun hän siirtyi arvostettuun kouluun Gordonstouniin ja siellä oleskellessaan rakastui Skotlannin vuoristomaisemiin. Myöhemmin, vaihdettuaan sveitsiläiseen yläkouluun hän alkoi harrastaa extremehiihtoa ja vietti loman Himalajalla etsien haastavia rinteitä. Paluumatkalla kuitenkin tapahtui tragedia: kone putosi keskellä Himalajan vuoristoerämaata – Lara oli onnettomuuden ainoa eloonjäänyt.

Kun Lara viikkoja myöhemmin käveli vuoristokylään, olivat hänen kokemansa koettelemukset vaikuttaneet häneen syvästi. Lara ei enää kestänyt yläluokkaisen elämän tukahduttavaa ilmapiiriä ja ymmärsi tuntevansa olevan elossa vain matkustellessaan itsekseen.

Huolimatta tästä elämänmuutoksesta Larassa ovat silti säilyneet hänen kasvatuksensa ydinpiirteet, erityisesti kohtelias ja korostetun yläluokkainen puhetapa.

Laran vanhemmat olivat toivoneet Laran menevän naimisiin Farringdonin jaarlin kanssa eivätkä halunneet ymmärtää valintoja, joita Lara oli tekemässä. Kun kuilu vanhempien ja tyttären välillä kasvoi liian suureksi, tapahtui välirikko ja vanhemmat lakkasivat tunnustamasta Laraa tyttärekseen. Jopa kaikki taloudellinen tuki lopetettiin.

Englannissa käydessään Lara asuu kauan sitten perimässään kartanossa Surreyssa. Aikoinaan hän ei keksinyt sille käyttöä mutta nyt hän on ymmärtänyt että rakennus sopii vähintäänkin hänen runsaiden löytöjensä säilytykseen. Hän on myös rakennuttanut ulkoilmaharjoitteluradan tiluksille pysyäkseen kunnossa.

Lara ei pidä seikkailuarkeologiaa ammattina, vaan elämäntapana – vaikkakin hän on joskus tehnyt myös palkallisia keikkatöitä. Rahoittaakseen erikoisen elämäntyylinsä hän kirjoittaa matkakirjoja. Sarjassa on ilmestynyt jo muun muassa kirjat Tyrannosaurus jauhaa jalkaani ja Isojalkaa jahtaamassa. Laran on kuultu usein pahoittelevan ajanpuutetta kirjoittamisen suhteen.

Lara Croftin nimissä tehtyjen merkittävien arkeologisten löytöjen listalta löytyvät muun muassa Atlantis sekä Xianin tikarin viimeinen leposija. Näiden lisäksi hänen kuuluisuuttaan ovat lisänneet Alaskan pikatien ajaminen aloittaen Tierra del Fuegosta Etelä-Amerikasta ennätysajassa (vaikkakin Guinnessin ennätyskirja myöhemmin poisti merkinnän johtuen Laran ”vastuuttomasta ajotavasta”) sekä lumimiehen jäljittäminen ja surmaaminen Pohjois-Amerikassa.

Pelisarjan pääosat ovat:

  • Tomb Raider
  • Tomb Raider II
  • Tomb Raider III: Adventures of Lara Croft
  • Tomb Raider: The Last Revelation
  • Tomb Raider: Chronicles
  • Lara Croft Tomb Raider: The Angel of Darkness
  • Lara Croft Tomb Raider: Legend
  • Lara Croft Tomb Raider: Anniversary
  • Lara Croft Tomb Raider: Underworld

Viittaukset: Wikipedia Lara Croft kuvaus pelihahmosta

css.php