VN:F [1.9.22_1171]
Pelin arvostus: 8.5/10 (2 ääntä )

Shadow of the Beast






Shadow of the Beast on Reflections Interactiven kehittämä ja Psygnosiksen julkaisema toimintaseikkailupeli vuodelta 1989. Peli julkaistiin alun perin Commodore Amigalle, mutta suosion lisääntyessä siitä tehtiin versiot monille muille aikansa laitteille.

Psygnosis oli jo aikaisemminkin julkaissut näyttävän näköisiä sivuttaiseen ruudunvieritykseen perustuvia pelejä (ennen kaikkea Obliterator), mutta Shadow of the Beast oli silti ilmestyessään ennen näkemätön näyttävyytensä puolesta. Tämän lisäksi David Whittakerin loisteliaasti sävelletty taustamusiikki vahvisti pelin tunnelmaa.

Joissakin arvosteluissa valitettiin pelin vaikeutta ja tyylillisten seikkojen ajamista ohi sisällöstä, mutta pelin myyntiä tämä ei hidastanut. MikroBitti-lehdessä Jukka Tapanimäki antoi pelille täydet viisi tähteä. Shadow of the Beastista tuli menestystarina ja pelistä julkaistiin kaksi jatko-osaa (Shadow of the Beast II (1990) ja Shadow of the Beast III (1992)). Muille laitteille julkaistut versiot olivat yleensä ottaen teknisesti heikompia, johtuen Amigan tuohon aikaan ylivertaisista laiteominaisuuksista. Beast II arvioitiin ilmestyessään yleensä vielä ensimmäistä osaa vaikeammaksi (ensimmäisen pelin pystyivät sinnikkäät pelaajat vielä läpäisemään). Tyyliltään jatko-osa ei ollut muuttunut, joskin siinä oli alkeellinen jäsennin, jolla pystyi joskus kommunikoimaan joidenkin muiden pelihahmojen kanssa. Beast III sen sijaan keskittyi enemmän ongelmanratkaisuun, ja siinä vaikeustaso oli huomattavasti matalampi – joskin pelaajat saattoivat jumittua pelin moniin pulmatehtäviin. Sarjan viimeinen osa ei ilmestyessään kuitenkaan häikäissyt enää teknisessä mielessä, joten se jäi selvästi vähemmälle huomiolle.

Ensimmäisen Beast-pelin tarinan pääosassa on mies nimeltä Aarbron, joka siepattiin lapsena ja taikuuden vaikutuksesta muuttui ajan myötä pahaksi mestaajahirviöksi, joka palveli pahaa lordi Maletothia. Aarbronin muistot ihmiselämästään palautuvat, kun Aarbron määrätään teloittamaan vanki, jonka hän tunnistaa omaksi isäkseen. Aarbron vannoo kostoa kaikille hänelle vääryyttä tehneille ja seikkailu alkaa.

Shadow of the Beast Youtube video pelistä :

Shadow of the Beast, 8.5 out of 10 based on 2 ratings
Peliartikkelin kirjoittaja:

Retropelit.fi

Peliarvostelu kirjoitettu:

1.12.2011

Voit jättää vastauksen, tai trackback omalta sivustolta.

Jätä kommentti

Sinun täytyy olla Kirjautuneena sisään kommentoidaksesi.