VN:F [1.9.22_1171]
Pelin arvostus: 8.7/10 (3 ääntä )

Secret of Mana






Secret of Mana (alkup. nimi Seiken densetsu 2 (jap. 聖剣伝説2, Seiken densetsu tsū)) on Squaren (nyk. Square Enix) kehittämä ja alun perin 1993 Super Nintendo Entertainment Systemille julkaisema Seiken densetsu -toimintaroolipelisarjan videopeli. Se uudelleenjulkaistiin 2008 Virtual Consolessa.[1]

Secret of Manassa esiintyi ensimmäisen kerran myöhemmissäkin Seiken densetsu -osissa käytettyjä aineksia, kuten Mana-henget, flammiella ratsastaminen ja pelihahmon ympärillä oleva kehävalikko. Peli on saanut kiitosta erityisesti musiikistaan sekä eloisaksi ja värikkääksi kuvatusta grafiikastaan. Se on useaan otteeseen myös valittu yhdeksi kaikkien aikojen parhaista peleistä.

 

Edetäkseeen ylhäältä kuvatussa Secret of Manassa pelaajan on matkustettava hahmojen välisissä keskusteluissa viitattuun kohteeseen ja yleensä voitettava siellä kohdattu vihollinen tai hankittava jokin tietty esine. Pelin ympäristöjä ovat kaupungit, luolastot ja niihin johtavat polut. Myöhemmässä vaiheessa pelaaja voi myös ohjata flammie-olentoa Mode 7 -grafiikalla luodun maailmakartan yllä.

Peli käytti ensimmäisenä sarjassaan kehänmuotoista valikkojärjestelyä, jonka pelihahmoa ympäröivät kuvakkeet esittävät eri toimintoja. Eri valikkoja on useita, ja niitä vaihtaakseen pelaajan on painettava peliohjaimen ylä- tai alanäppäintä; kuvakkeesta toiseen taas siirrytään oikeata tai vasenta suuntanäppäintä painamalla. Kehävalikoiden kautta pelaaja voi säätää pelin asetuksia, liittää hamoille varusteita, käyttää esineitä ja taikoja sekä seurata hahmojensa nykyistä tilaa.

Secret of Manassa on 3 pelattavaa hahmoa, joista pelaaja ohjaa yhtä kerrallaan. Valittua hahmoa seuraavat ryhmäläiset liikkuvat ja hyökkäävät tekoälyn sääteleminä. Peli sisältää myös 2–3 pelaajan moninpeliominaisuuden, jolla voi ohjata manuaalisesti useampaa kuin yhtä hahmoa. Kun konsolista irrotetaan jollekin pelihahmolle osoitettu ohjain, kyseinen hahmo siirtyy automaattisesti tekoälyn ohjattavaksi.

 

Manan voimalla vahvistunut sivilisaatio käytti löytämäänsä avun lähdettä mahtavan Mana-linnakkeen luomiseen. Tämä sai maailmaa tarkkailevat jumalat suuttumaan, mikä johti Mana olemassaoloa uhanneeseen tuhoisaan sotaan. Tilanteen lähestyessä täydellistä tuhoa Mana-miekkaa käyttänyt soturi murskasi linnakkeen, ja sen luonut sivilisaatio kuihtui. Rauha palasi maailmaan, mutta uhka samanlaisen yhteenoton toistumisesta on ajan myötä kasvanut.

Potoksen kylästä poistunut poika kohtaa matkallaan kiveen uponneen miekan. Hän päättää vetää aseen kivestä tietämättömänä siitä, että se on todellisuudessa voimakas Manan miekka. Teon seurauksena miekka menettää pojan kotikylää suojelleen vaikutuksensa, ja useat hirviöt hyökkäävät Potokseen. Kylästään karkotettu poika saa ritari Jemalta ohjeen matkata lännessä sijaitsevaan Vesipalatsiin, jotta maailmaa suojaava voima voitaisiin palauttaa.

Secret of Mana Youtube video :

Viittaukset : Wikipedia Secret of Mana peli

Secret of Mana, 8.7 out of 10 based on 3 ratings
Peliartikkelin kirjoittaja:

Retropelit.fi

Peliarvostelu kirjoitettu:

2.11.2011

Voit jättää vastauksen, tai trackback omalta sivustolta.

Jätä kommentti

Sinun tytyy olla Kirjautuneena sisn kommentoidaksesi.